Savellan tarina

Savella Oy on suomalainen yritys, jonka takana on savirakentamisen ja perinnetekniikoiden asiantuntija Suveka Kymäläinen. Hän on työskennellyt savirakentamisen parissa vuodesta 2017, suorittanut savirakentajan ammattitutkinnon vuonna 2019 ja ohjannut alan työpajoja vuodesta 2020. Työssään hän suosii luonnonmateriaaleja ja ympäristöä säästäviä rakentamisen tapoja.

Savellan tuotteet pohjautuvat Suvekan perehtymiseen perinteisiin suomalaisiin savitekniikoihin. Niiden pohjalta hän on kehittänyt omat savilaastireseptinsä ja Savella-savimaalit. Maalin kehitys lähti omasta tarpeesta: Suveka halusi maalin, joka kuivuu nopeasti ja jota on helppo levittää ilman suurta voimankäyttöä. Myös raaka-aineiden turvallisuus oli hänelle tärkeää. Tuotteita kehitetään edelleen käytännön kokemusten ja asiakkailta saadun palautteen perusteella.

Suveka haluaa tuoda suomalaisen saven osaksi yhä useampaa rakennus- ja remonttikohdetta. Häntä kiinnostavat erityisesti paikallisen saven käyttö ja rakentamisessa syntyvän ylijäämäsaven hyödyntäminen. Tavoitteena on, että suomalainen savi tunnettaisiin ja sitä arvostettaisiin rakennusmateriaalina myös maailmalla.

Kenelle Savella sopii?

  • Uudis- ja korjausrakentajille sekä sisustajille, jotka haluavat pehmeän, elävän ja luonnollisen pintavaikutelman
  • Vanhojen ja perinnerakennusten omistajille, jotka arvostavat hengittäviä, alkuperäisiä materiaaleja
  • Kaikille, jotka haluavat välttää muovipohjaisia maaleja sisätiloissaan – rakennuksen iästä tai tyylistä riippumatta

Hengittävä

Muoviton ja hengittävä maali, tehty täysin luonnonmukaisista ainesosista.

Luonnonmukainen

Suuri savipitoisuus tekee maalista luonnostaan antimikrobisen ja kosteutta tasaavan.

Suomalainen

Savellan savimaalit valmistetaan käsityönä suomalaisesta savesta.

Tietoa Savellasta

Mitä Savella-savimaali sisältää?

Savella sisältää vain savea, luonnonpigmenttejä ja viljapohjaista sidosainetta. Maalissa ei ole muovia eikä synteettisiä lisäaineita, joten se sopii luonnonmukaisia materiaaleja arvostavalle rakentajalle ja sisustajalle.

Miten Savella-savimaalilla maalataan?

Maali levitetään siveltimellä ristikkäisin vedoin. Se kuivuu muutamassa tunnissa ja vaalenee kuivuessaan lopulliseen sävyynsä.

Tavallisesti yhdestä kolmeen maalikerrosta riittää halutun peittävyyden ja tasaisuuden saavuttamiseen. Työvälineet puhdistuvat vedellä.

Miten Savella-savimaali on kehitetty?

Savellan reseptiikan takana on vuosien kokemus savirakentamisesta ja perinteisistä pintakäsittelymenetelmistä. Maali on kehitetty nykypäivän sisätiloihin, ja sitä käytetään sekä uusissa rakennuksissa että korjauskohteissa.

Mille pinnoille Savella-savimaali sopii?

Savella soveltuu parhaiten imukykyisille pinnoille, kuten käsittelemättömälle puulle, lumppupaperille ja savirappaukselle.

Sitä voidaan käyttää myös esimerkiksi tapetin ja kipsilevyn päällä, kun pohjatyöt ja maalaustapa valitaan alustalle sopiviksi. Tee tarvittaessa koemaalaus huomaamattomaan kohtaan.

Millaisia sävyjä Savella-savimaalista on saatavilla?

Savellan sävyvalikoimassa on 36 vaihtoehtoa. Maalin mattapinta ja siveltimen jälki tuovat väriin elävyyttä ja seinään pehmeän ilmeen.

Tutustu sävyihin käsinmaalatun värikartan avulla. A6-kokoinen, lumppupaperille maalattu värimalli auttaa arvioimaan sävyä oman kodin valaistuksessa.